Tekstin alkuun
Etusivu - Timo Haapaniemi
Hyvinvointia Kirkkonummelle

Hyvää ja Haastavaa Uutta Vuotta 2010!

 

Tämä vuoden vaihde on meille kaikille haastavin miesmuistiin. Maailmantalouden ongelmat heijastuvat Suomeenkin voimakkaina ja myös me kirkkonummelaiset joudumme niistä kärsimään. Paineet kunnan talouteen ovat erittäin suuret. Tarvitaan elvytystä, mutta samalla myös toimintojen uudistamista.

 

Kirkkonummella on jo meneillään hyviä elvytystoimia ja lisää on tulossa lähivuosien aikana. Jo vuosia elintärkeänä pitämämme Kantatie 51:n muuttaminen moottoritieksi on vihdoin käynnistynyt. On hienoa, että hankkeen eteen tehty mittava yhteistyö on tuonut sen mukaan valtion elvytystöihin. Kunnan tärkeitä palvelu- ja liikenneinvestointeja rakennetaan myös edelleen melkoisella vauhdilla, jotta kunnan kehittäminen ei pysähdy ja taloudellisen taantuman vaikutuksia voidaan lieventää.

 

70-vuotta sitten suomalaisnaiset ja -miehet taistelivat Talvisodassa yhtenä rintamana ylivoimaista vihollista vastaan. Varusteet olivat puutteelliset, kylmyys ja nälkä painoivat, mutta he tekivät yhdessä talvisodan ihmeen lähes mahdottomassa tilanteessa. Meidän tämän päivän talousongelmamme ovat vaikeita ja haastaviakin, mutta niitä ei voi verrata lähellekään niihin uhrauksiin, joita vanhempamme ja esivanhempamme aikanaan tekivät suomalaisen hyvinvoinnin ja isänmaan tulevaisuuden eteen. Siksi meidän on ilman suuria valituksia tehtävä oma osamme talouden kuntoon saamiseksi ja tämän hetkisen laman voittamiseksi. Se edellyttää pientä vyönkiristystä, mutta ennen kaikkea se edellyttää yhteistä tahtoa ja yhteistyötä tuottaa esimerkiksi kunnan palvelut uusilla tavoilla, tehokkaammin ja samalla työntekijöidenkin työympäristöä parantaen. Se ei vaadi lisää rahaa, vaan oikeaa asennetta, idearikkautta ja valmiutta uudistuksiin. Meidän on myös oltava valmiita vähemmän tärkeiden toimintojen karsimiseen.

 

Omaa hyvinvointiamme voimme kaikki lisätä käyttämällä kirkkonummelaisia ja suomalaisia tuotteita ja palveluja aina, kun se on mahdollista. Vaikeina aikoina on erityisen tärkeää myös pitää huolta itsestään ja lähimmäisistään. Hyvinvoivat kuntalaiset ovat kunnan tärkein menestystekijä tulevaisuudessa.

 

Näihin oman ja perheen hyvinvoinnin sekä kunnan talouden tervehdyttämistalkoisiin toivotan kaikki kirkkonummelaiset aktiivisesti ja rakentavasti mukaan.

 

Kirkkonummen hyvinvoinnin avaintekijät 2009-2012

Asuinympäristöt ovat viihtyisiä

 

Kirkkonummi on pidettävä luonnonläheisenä, ilmeeltään kylämäisenä ja väljästi rakennettuna pientalovaltaisena kuntana, jossa puhdas luonto ja ympäristö ovat jokaista lähellä. 

  • Kaavoituksella on turvattava riittävä pientaloalueiden määrä eri puolilla kuntaa. 
  • Kunnalla on oltava vuosittain myynnissä vähintään 50 erikokoista omakotitonttia ja tarjolla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja niitä tarvitseville. 
  • Juomaveden laatua on parannettava. 
  • Kunnan toiminnan tulee olla rakentajaystävällistä, neuvovaa ja auttavaa.  

Terveydenhuolto toimii

 

Terveydenhuollossa on tärkeää, että ihmiset pääsevät nopeasti hoitoon. Kunnan omaa toimintaa on tarpeen mukaan täydennettävä ostopalveluilla.

 

  • Keskustan terveysaseman peruskorjauksen lisäksi on tehtävä asianmukaiset ja riittävät tilat Veikkolaan ja Masalaan.
  • Perheneuvoloille on varattava riittävät resurssit.
  • Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon palveluja on lisättävä. 

Päivähoito on turvallista

Perheiden muuttuviin tilanteisiin on tarjottava sopivia päivähoitovaihtoehtoja. Perheiden tulee itse saada valita kotihoidon, kunnallisten päiväkotien, perhepäivähoidon ja yksityisten päiväkotien välillä. 

  • Kirkkonummi-lisät yksityiseen hoitoon ja kotihoitoon on säilytettävä ja niiden tasoa nostettava. 
  • Kunnan on mahdollistettava yksityisten palveluntuottajien toimintaedellytykset. 
  • Avoin päiväkotitoiminta on saatava kunnolla käyntiin. 

Opetus on tasokasta kivassa koulussa

Opetukseen tulee varata riittävät resurssit niin henkisesti kuin taloudellisesti, jotta jokaisella koululaisella on mahdollisuus saada hyvää opetusta kivassa viihtyisässä koulussa. Opetuksen tulee lähteä lapsen tarpeista.

  • Säilytettävä ryhmäkoot edelleen pieninä ja erityisopetukselle on varattava riittävät resurssit.
  • Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta tulee hoitaa joustavasti yhdessä myös yhdistysten ja yritysten kanssa, lisäksi kerhotoimintaa on lisättävä.
  • Keskustaan, Masalaan ja Veikkolaan suunnitellut koulut on toteutettava mahdoillisimman nopeasti.

Nuorisotoiminta on monipuolista

Nuorten tarpeista ja kiinnostuksesta lähtevää, joustavaa nuorisotoimintaa tulee kehittää sekä kunnan omana toimintana että tukemalla yhdistysten ja yhteisöjen mm. urheiluseurojen, nuorisoseurojen ja partiolaisten toimintaa. 

  • Nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi kunta tukee myös nuorten työharjoittelua sekä työpajatoimintaa.
  • Yhteistyötä eri toimijoiden, esimerkiksi seurakunnan, kanssa on kehitettävä mm. nuorisokahvilatoiminnalla.  

Laadukkaita palveluja ikäihmisille sekä vammaisille

Ikäihmisille ja vammaisille on tarjottava yksilöllisiä palveluja siten, että he voivat asua mahdollisimman pitkään kotona tai muussa haluamassaan asumismuodossa. Heidän elämänlaatuaan on parannettava tukemalla erilaisten yhdistysten ja yhteisöjen toimintaedellytyksiä. 

  • Omaishoitajien jaksamisesta on huolehdittava mm. turvaamalla riittävät lomamahdollisuudet.
  • Liikunnalla ja kuntoutuksella on parannettava ikäihmisten elämän laatua.

Kulttuuritoiminta on virikkeellistä

Kunnan kasvaessa on kehitettävä kulttuuritoimintaa. Ensisijaisesti kunnan on tuettava Kirkkonummella toimivien yhdistysten ja yhteisöjen toimintaa ja luotava niiden toiminnalle hyvät edellytykset. 

  • Omaehtoista monipuolista kulttuuritoiminnan harrastamista tulee tukea. 
  • Pääkirjaston laajennus on toteutettava tulevan valtuustokauden aikana.

Kirkkonummi liikkuu

Lähiliikuntapaikkojen rakentamista lisätään ja jo olemassa olevien kunnosta pidetään huolta. 

  • Vuosittaista liikuntapaikkojen rakentamista on jatkettava mm. rakentamalla vaalikauden aikana tekonurmikenttä kuntakeskukseen. 
  • Uusia kevyen liikenteen väyliä on rakennettava sinne, missä väylille on suurin tarve. Turvalliset kevyen liikenteen väylät toimivat myös lähiliikuntapaikkoina.

Kirkkonummelaiset yritykset menestyvät

Luomalla otollisen yritysympäristön Kirkkonummi mahdollistaa menestyvää yritystoimintaa ja kannustaa yrittäjyyteen. 

  • Kunnan elinkeinotoimea kehitetään yrittäjäystävällisemmäksi ja palvelevammaksi. Kaavoituksen on oltava joustavaa.
  • Kuntaan on saatava lisää valmiita kunnallistekniikalla varustettuja yritystontteja.
  • Kantatie 51 on rakennettava moottoritieksi välittömästi.

Terve talous, terve kunta

Terve, hyvin hoidettu talous turvaa kirkkonummelaisten hyvät palvelut. Tarpeen mukaan palvelut tuotetaan joko kunnan omana toimintana tai yhdessä yritysten ja yhdistysten kanssa. 

  • Kunnan tuloveroprosenttia ei ole perusteltua nostaa.
  • Menot saadaan pysymään kurissa toimintoja järkeistämällä.
  • Isojen investointihankkeiden toteuttamiseksi on etsittävä rahoitusvaihtoehtoja, joiden avulla tärkeät hankkeet voidaan toteuttaa ilman kunnan talouden kohtuutonta rasitusta.

Teksti Kirkkonummen Kokoomuksen kunnallisvaaliohjelmasta 2008. 

© 2010 Timo Haapaniemi - Tekninen toteutus Optinet kotisivut